Jäsenkirje postitetaan jatkossa yhdistysavaimen kautta sähköpostilla

Jäsenkirje

 Jäsenkirje 8/23

Syksy alkaa hyvinkin vilkkaasti monien koulutusten muodossa. Kuopion Ajopolin toiminta myös vakinaistuu tänä syksynä. Kaikki toiminnassa olevat Ajopolit ovat nyt verkostoituneet ja yhteisiä hankkeita ollaan pohtimassa niin koulutuksen kuin tutkimuksen merkeissä. Tavoite on myös selvittää voisiko Helsinkiin myös saada politoimintaa.

Useampi yhdistyksen jäsen on mukana myös uudessa Liikennelääketiede oppikirjan laatimisessa ja tämä päivitys on varmasti tarpeen. Uusi oppikirja valmistunee tämän vuoden aikana.

Uutta tutkimustietoa syntyy edelleen myös tällä saralla ja lainsäädännön päivityksia ollaan taas odottamassa.

Ajokorttilausunnot vähitellen ovat myös sähköistymässä. UNA lomake on jo käytössä monessa paikassa F122 osalta ja toivottavasti myös muutkin lomakkeet saadaan tähän. Lomakkeet tulisi saada myös lähtemään suoraan viranomaisille, nyt F122 onnistuu vasta Kantaan.

Onnettomuustilastoissa alkaa myös tapahtua ja lääkärien työpanos alkaa  näkyä positiivisesti. Iäkkäiden vaikeasti sairaiden joukko ei ole enää mukana onnettomuuksissa kuten aikaisemmin. Suurena ongelmana on vielä päihteistä johtuvat onnettomuudet. Nuorten kuolemien vähentyminen liikenteessä alle 15 v on myös myönteinen kehitys. 

Ajokorttilaki ei näytä olevan hallituksen ohjelmassa. Poikkeuslupa 17 vuotiaana edelleen jatkuu. Kouluterveyshuollon osaamista ammatinvalinnan ohjauksessa lisätään tulevassa koulutuksessa. Tavoite on lisäksi käydä elokuussa LVM:ssä jossa ammattikuljettajien ajoterveyttä halutaan edistää myös lainmuutoksilla alusta alkaen. Ajokorttitarkastuksia on esitetty turhana lääkärin työnä, ammattikuljettajien kohdalla ei sitä ole. Eikä vielä ole kaikille edes mahdollinen työterveyshuollossa.

Jatketaan kaikki ajourien pidentämistä aktiivisesti, kannattaa aloittaa ajoissa ja estää sairauksia ajokykyä pilaamasta. Puhutaan ajamisesta positiivisesti.

Syysterveisin pj